Vaikka myönnänkin avoimesti olevani S-ryhmän entinen työntekijä, on kyseinen firma nykyään hyvin pitkälti boikotissa meidän perheeltä.
Boikotti johtuu siitä, että S-ryhmän laaja-alaisuus ei voi olla hyväksi kuluttajan kukkarolle. Kun Matti Meikäläinen ottaa asuntolainan sekä vakuutukset Lähitapiolasta, vakuutetun ja lainarahalla pystyyn laitetun talonsa Kodin Terrasta / S-raudasta, ostaa auton S-automaasta ja ajellessaan uuden uutukaisella Fordillaan keski-suomeen, käy hän kahvilla ABC:llä, loput rahansa hän luovuttaakin näppärästi Prisman kassalle.
Onhan tuo toki aika kärjistetty esimerkki, mutta luultavasti joillekkin ihan arkipäivää. Tuon S-ryhmään lykätyn rahamäärän jälkeen vuosittainen 100€ ”osinko / osuusmaksun korko” taikka bonukset ”meidän kaupasta” eivät poista sitä tosiasiaa, että homma alkaa haiskahtaa monopolilta.
Varsinkin ABC:t syövät kovasti leipää bensa-asema / kahvila yrittäjiltä, sekä isomman brändin (Neste, Teboil, ST1/Shell) alla olevilta, että ”omalla nimellä” toimivilta. Suomessa hinnat tuntuvat muutenkin hilautuvat ylöspäin, joten mielestäni moisen trendin tukeminen omilla ostopäätöksillä ei ole järkevää. Tarpeeksi suuren markkinaosuuden saadessaan, voi S-ryhmä nostaa hintoja miten tykkää, mikäli kukaan ei ole piikkinä lihassa, kuten esimerkiksi ruokapuolella Lidl.
S-ryhmälle pitää kyllä nostaa hattua ABC:n sijainneista. Ne kun tuntuvat aina olevan juuri kulman takana, kun muksut huutaa takapenkillä ruokaa tai omaa kahvihammasta kolottaa. Itse olen esimerkiksi keski-suomeen ajellessa ruvennut pysähtymään Tampereen Ikeassa. Sapuska on halvempaa (sekä parempaa?) ja mukeloiset voi lykätä lastenhoitoon purkamaan pahimman energiapiikin ennen matkan jatkamista. Vaikka eipä tuo Ikeakaan se paras ratkaisu kotimaisen pienyrittäjän tukemisen kannalta ole, myönnetään.
Loppuun vielä linkillinen vinkkejä ABC:n ohittamiseksi: http://www.nopsatravels.com/vaihtoehtoja-abc-asemille-2/#esittely
- Menestyksen Määritelmä Podcast - 11.2.2018
- Onko sinulla rajoittavia uskomuksia? - 9.10.2017
- Kylmä sähköposti jäädyttää lämpimänkin liidin - 19.9.2017