13 Tapaa turhauttaa työntekijäsi

Jokunen aika sitten Kauppalehti julkaisi otsikolla ”Kahdeksan mokaa, joilla menetät parhaat työntekijät
referaatin Travis Bradberryn LinkedIn artikkelista ”Bad Mistakes That Make Good Employees Leave”.

Tästä puolestaan mieleeni palautui Michael Hyattin taannoinen podcasti ”How to frustrate those you lead”. joka puolestaan pitää sisällään 13 kohtaa erilaisia virheitä, joita jokainen johtaja varmasti tekee enemmän tai vähemmän. Podcastin voi käydä kuuntelemassa ylläolevasta linkistä. Jatka lukemista ”13 Tapaa turhauttaa työntekijäsi”

Maksa aina ensin itsellesi?

…tai niin ne ”viisaat” ainakin sanovat. Minusta tuo ei ole kovin pitkäjänteistä ajattelua yritysmaailmassa. Hyvä bisnes perustuu kuitenkin aina hyvään maineeseen asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden silmissä.

Jos maksat aina ensin itsellesi ja sen jälkeen tavarantoimittajille, jos rahaa jää, luuletko että he ovat valmiita oikeasti auttamaan sinua?

Pienyrittäjä saattaa joskus tarvita lisää maksuaikaa tai muita resursseja tavarantoimittajalta, varsinkin jos on sattunut haukkaamaan hiukan liian ison kakun palan, eivätkä omat resurssit ja/tai tietotaito välttämättä riitä projektin läpivientiin kunnialla.

Jatka lukemista ”Maksa aina ensin itsellesi?”

Ota työpäivä haltuun

Ainakin sivusta katsottuna tuntuu, että monella ihmisellä elämä vain tapahtuu, sen sijaan että he ottaisivat hallinnan omasta elämästään ja ajastaan. Itse huomasin erittäin hyödylliseksi tehdä omasta ajankäytöstä piirakka analyysin. Pyöreään piirakkaan laitetaan 24h tunteja ja oma ajankäyttö piirretään ensimmäiseen piirakkaan, niin miten se tällä hetkellä keskiarvoisesti menee. Toiseen piirretään niin, miten sen haluaisi menevän. Tämän jälkeen lähdetään työstämään pikku hiljaa omaa ajankäyttöä kohti haluttua maalia. Itse esimerkiksi surukseni huomasin, että en ollut viettänyt viime aikoina tarpeeksi kahden keskistä aikaa vaimoni kanssa, joten siitä löytyi ensimmäinen parantamisen paikka.

Jatka lukemista ”Ota työpäivä haltuun”

Teetkö arvojesi mukaisia päätöksiä?

Yritysten näystä, arvoista ja niiden tärkeydestä johtamisen työkaluina on kirjoitettu kirjoja ja vedetty koulutuksia jo pitkään. Eikä niiden tärkeyttä yrityksen johtamisessa voi sivuuttaa. Yrityksen arvot, kun auttavat työntekijöitä tekemään itse päätöksiä ja toimivat näin myös työntekijöitä valtuuttavina työkaluina. Lisäksi jo 90-luvulla kirjoitetussa Jim Collinsin kirjassa ”Built to Last” puhutaan yrityksen näyn tärkeydestä. Se antaa paitsi yritykselle suuntaa, myös työntekijöille tunteen olla osa jotakin suurempaa.

Nykyään ihmiset haluavat työltään muutakin, kuin palkkakuitin. Työn on myös itsessään oltava antoisaa. Antoisuutta ja työhön sitoutumista lisäävät yrityksen visio, eli se suurempi tarkoitus miksi yritys on olemassa. Tämä tarkoitus antaa työntekijöiden työlle merkitystä. Jokainen ihminen haluaa, että hänen työllään on merkitystä, jokainen haluaa jättää jälkensä tähän maailmaan. Yritykset, joiden näky on puoleensa vetävä sitouttavat työntekijät muita paremmin. Jo Iso Kirjakin sanoo ”Where there is no vision, the people perish”.

Jatka lukemista ”Teetkö arvojesi mukaisia päätöksiä?”

Yrittäjän paras huonoin päivä

Tänään tulee kuluneeksi 2 vuotta siitä, kun myin kaapelikauppa.fi:n liiketoiminnan. Se oli toisaalta suuren helpotuksen ja uuden alun päivä, mutta sisälsi myös tiettyä luopumisen tuskaa.
Nyt 2 vuotta näiden tapahtumien jälkeen olen edelleen tyytyväinen liiketoiminnan myyntiin. Olen saanut edelleen olla tekemässä erilaisia verkkokaupan projekteja, sekä yrittäjänä että tällä hetkellä ihan rehellisissäkin töissä.

Toisaalta olen hieman surullisin mielin lueskellut Facebookista ja esimerkiksi puskaradio.net:stä, että uusi omistaja ei ole saanut ylläpidettyä aivan sitä kyläkaupan asiakaspalvelutasoa, johon itse kyläkauppiaan poikana pyrin.

Jatka lukemista ”Yrittäjän paras huonoin päivä”