Tuhlaatko Asiakkaasi Aikaa?

Kävimpä tänään vakuutusmyyjän juttusilla. Olen itse mielummin muutaman minuutin etuajassa, kuin minuutin myöhässä, niinpä marssin Turun keskustassa sijaitsevaan toimistoon 8:50, 10min ennen sovittua tapaamista. Alaovista sisään ja hissillä ylös, tyhjään toimistotilaan, jossa ovet ovat auki eikä ristinsielua missään. Noin viiden minuutin odottelun jälkeen ensimmäinen työntekijä saapui paikalle. En katsonut oliko ala-aulassa turvakameroita, mutta toimistokerroksessa niitä ei ainakaan ollut. Periaatteessa olisin voinut kahmia tietokonetta kainaloon tai vielä huomaamattomammin tukun pöydillä lojuavia luottamuksellisia vakuutuspapereita salkkuuni. Tämä kieltämättä syö luottamuksen tunnetta fimaa kohtaan, joka kuitenkin nykyään viimeaikaistan fuusioiden jälkeen toimittaa vakuutus, pankki ja sijoituspalvelut yhden katon alta.

Takaisin asiaan. Pari minuuttia vailla yhdeksän tullut myyntineuvottelija odotutti siis meikäläistä lähes kymmenen minuuttia tyhjässä tomistossa. Sain toki kupin kahvia käteen viittävaille tulleelta toiselta myyjältä, kiitos siitä hyvää oli. En nyt halua tässä ko. myyjää hakkua. Minusta kaveri oli erittäin ammattitaitoinen ja loi mahtavasti lisäarvoa tuotteelleen, antamalla minulle yritysvakuuttamisesta tuhdin lisätietopaketin ymmärrettävässä muodossa. Valitettavasti kuitenkin onnistuin saamaan samat palvelut myös nykyisestä vakuutusyhtiöstäni, jossa homma toimii yhteyshenkilöni kanssa moitteettomasti. Myyjä sanoi, ettei heidän kilpailijoillaan ole samanlaista tuotetta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan mikä pitää paikkansa, on että heidän kilpailijansa eivät olleet tuotteistaneet samanlaista pakettia, kuten tämä kyseinen vakuutusyhtiö on. Tuotteistaminen toki helpottaa myyntiä, mutta sain kuitenkin samanpalvelun, 100€/vuosi halvemmalla omasta yhtiöstäni. Lisäksi vakuutusten vaihtamisen esteenä on kaksi asiaa:

1. Olen laiska, enkä jaksa taas uutta vakuutus härdelliä (6kk sitten kilpailutin omat ja firman vakuutukset)
2. Kyseinen vakuutusyhtiö on nykyään osa isompaa konsernia, jota härkäpäisesti boikotoin

Toinen asia, johon tänään törmäsin, oli eräältä tavarantoimittajaltamme tullut sähköposti joka oli otsikoitu hienosti ”Löydä meidät!”:

Onhan tuossa hieno ajatus luoda asiakkaalle jännityksen sekaista odotusta kohti pian postilaatikkoon kilahtavaa lisäinformaatiota, mutta pitikö tuon kahden lauseen takia nyt sähköposti värkätä? Roskapostia tulee muutenkin tarpeeksi…

Pointti kuitenkin, mitä tässä kovasti koitan saada kasaa on seuraava: Älä tuhlaa asiakkaasi aikaa, se on hänen tärkein resurssinsa.

Antero Riihimäki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *