Tuhlaatko asiakkaasi aikaa 2: Diashow

Edellisessä ”Tuhlaatko asiakkaasi aikaa” -postauksessa kerroin kokemuksestani erään vakuutusyhtiön tiloissa. Tänään ajattelin avautua diashowsta ja presentaatioista.

Osa erilaisten tapahtumien ja häppeninkien presentaatioiden säätämisestä johtuu järjestävän tahon sohlailusta videotykin yms. kanssa. Itse pyydän aina diat etukäteen, jotta saan varmistettua systeemien toimivuuden ennenkuin tupa on täynnä ihmisiä, joilla on muutakin tekemistä kun kuunnella hätäpäisiä puujalkavitsejä siitä, miten tykki nyt ei jostain syystä toimi.

Samalla päästään myös siitä säätämisestä mikä tulee, kun Windows -läppäriä käyttäneen puhuja Y:n jälkeen, tulee Mäkkiä käyttävä puhujaa X, jota puolestaan seuraa Android tablettia käyttävä puhujä Ö jne.

Tekniikka sinäänsä on oma lukunsa, johon ei jossakin tapauksissa itse puhuja juurikaan pysty edes vaikuttamaan. Diat kannattaa kuitenkin aina olla varmuuden vuoksi mukana tikulla sekä ppt, pptx että pdf muodossa. Jokin niistä varmasti saadaan heitettyä tykille laitteella kuin laitteella.

Mutta sitten se virallinen postauksen syy, eli ne diat. Useamman kerran olen ollut jonkinlaisessa tilaisuudessa, jossa puhujalla on päivittämättömät diat. Itse olen kovasti ihmetellyt katsojana sitä, että eikö puhuja sen vertaa arvosta kuuntelijoidensa aikaa, että uhraa 5min siihen, että poistaa esimerkiksi yritysryppään myymien firmojen logot dioista?

Toinen yhtä kiva on diojen yli hyppiminen. Vie about yhden sekunnin poistaa dia sieltä presentaatiosta… Samaan satstiin kuuluvat myös dioissa olevan informaation vähättely, sekä liian pitkän diashown käyttäminen. Jos aikaa on annettu 15min, älä ota mukaan sitä 60min presentaatiota. Lisäksi silmiä voi särkeä ja migreeniä aiheuttaa diojen krämpääminen täyteen tekstiä.

Kuten eräs parisen tuhatta vuotta sitten (ja edelleenkin) vaikuttava bisneskoutsi asian ilmaisi ”Kaikki minkä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”.

PS. Saarnasin tässä myös itseleni. Tätä naputellessa kello on noin puoli kymmenen illalla ja työn alla on presentaatio huomiselle asiakkaan järjestämälle risteilylle…

Antero Riihimäki

eCommerce Coach at Boaz Marketing Oy
Antero on toiminut vuodesta 2010 verkkokauppiaana, verkkokaupan konsulttina sekä kouluttajana. Lisäksi hänellä on vyöllään yksi exit omasta verkkokaupasta. Tällä hetkellä Antero toimii yrittäjänä, koutsina ja kouluttajana Boaz Marketing Oy:ssä.

Aiheeseen liityvät artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *