Yhtenäinen Brändi

Kävin männäviikolla Kauppakeskus Myllyn Change –liikkeessä hakemassa vaimolleni syntymäpäivälahjaksi lahajkortin.

Myyjä oli erittäin asiallinen ja ystävällinen, kun kysyin minkä kokoisia lahjakortteja yleensä ostetaan. Myyjä sanoi, että yleensä noin 80€ ylöspäin. Koska olen mies, niin pitihän sitä sitten ”ostaa isompi lahjakortti kuin muut”, joten pistin parikymppiä tuohon päälle.

Samalla ajattelin, että kunnon myyjähän satuilisi tuon lahjakorttien keskihinnan liikkeen haluaman keskiostoksen pintaan, tai muuten sopivan kokoiseksi. Asiakas saattaa hyvin alun perin ajatella ostavansa pienemmän lahjakortin, kun mihin loppupeleissä päätyy, kun myyjä osaa sopivasti ohjata asioiden kulkua…

Noh, tämä on sinänsä sivuseikka siihen, mistä oikeasti halusin kirjootella. Nimittäin, koska olin 3-vuotiaan poikani kanssa reissussa, en juurikaan ehtinyt pojan perään katsomiselta keskittyä siihen, millaiseen pakettiin lahjakortti pakattiin. Ainakin ulkopuolelta näytti hienolta.

Yllätys oli melkoinen, kun vähintäänkin Hollywood Glamourin tasoisen paperikassin sisältä löytyneestä Monacon huippuliikkeetkin eleganttiudessaan voittavan pahvirasian sisältä löytyy lahjakortti, joka on käytännössä pahviin niitattu kuitti.

Onhan toki mahdollista, että normaalit Change:n lahjakortit olivat loppuneet. Epäilen kuitenkin tätä, koska pahvirasiassa ei ollut lahjakortille sen paremmin suunniteltua lokeroa/paikkaa tms.

Eihän tämä nyt tietenkään lahjakortin rahallista arvoa mihinkään muuta, mutta minusta Change:n tiettyä glamouria omaava brändi sai kolauksen.

Pienemmillä firmoilla, kuten esimerkiksi Studio Eminent:llä, jonka brändissä on samantyyppistä glamouria tarjoaa huomattavasti brändinsä kanssa yhtenäisempiä lahjakortteja.

Minusta yhtenäinen brändi on erittäin tärkeä asia. Pienet jutut ovat asiakaskokemuksessa yllättävän suuri asia. Varsinkin, jos pienet asiat poikkeavat suuresti siitä, mitä asiakas odotti.

Loppuun vielä kuva tuosta ”lahjakortista”.


Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla kuvaa.

Antero Riihimäki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *